Tänään mietin sitä, miltä tuntuu jälkeen ensimmäisen aidon rakkauden. Moni kokee sen vasta myöhemmässä iässä, kuin teini-iässä, jotkut voivat rakastua taas hyvin nuorena. On typerää sanoa, etteikö nuori voisi rakastaa aidosti ja välittää.
Nuorien suhteita vähätellään ja sanotaan, että: "Eivät he tule enää aikuisempana yhdessä olemaan." Jotkut saattavat ihan hyvin löytää ns. elämänsä ihmisen jo nuorena. Harmi vain, että kovin moni niistä ei säily elämänsä loppuun asti...
Ensimmäinen pitkäaikainen ja kunnon seurustelusuhde voi olla todella hieno kokemus ja sen loppuminen on todella raskasta varmasti hyvin monelle. Se on nyt selvää. Monet ovat sanoneet, että sitä samaa tunnetta ei saa enää koskaan takaisin, mikä oli ensimmäisen oikean rakkauden kohteen kanssa. Minä en usko näin. Hyvin usein ihmiset eroavat siitä syystä, ettei suhde toimi, tai toinen ei jaksa enää, tai jopa on toinen pettänyt. Jos nyt sitten löytää sen suhteen jälkeen sellaisen ihmisen, joka on hyvin samanhenkinen ja samanlainen, suhde voi tuntua jopa vielä mukavammalta. Mutta takaisin ei niitä menneitä hetkiä saa, joita oli silloin joskus. Se voi kaihertaa vielä monia vuosia, mutta niiden vuosien jälkeen ne tuntuvat mukavilta muistoilta. Kaikki mikä hyvä voi ehkä vanhasta suhteesta jäädä jälkeenpäin, on luottamus ja hyvä ystävyys (ellei toinen ole pettänyt, tms). Sen luominen voi kestää vähän aikaa, mutta jossain vaiheessa kaikki on taas hyvin. Toiset tyytyvät taas elämään sinkkuna läpi elämänsä ja toiset etsivät yhä omaansa. Kaikille täällä on omansa, mutta toiset eivät vain löydä sitä, toiset eivät taas halua. Elämä on aina oman itsensä käsissä ja se on reilu.
 
                                                         1707004.jpg